torstai 25. kesäkuuta 2009

Crescent

Ei taas jaksais tällasista tapauksista mitään kirjotella. Tän hetken tason mukainen suoritus. Ja se taso on tällä hetkellä säälittävän alhaalla.

Reissu ei lähteny kovin hyvin liikkeelle, kun auto seiso KehäIII:n ruuhkassa paikallaan reilu 20min ja luultiin jo ettei keritä kisoihin. Onneks otettiin sit uus reitti Tampereen tielle ja kisapaikallekin ehdittiin hyvissä ajoin 40min ennen starttia. Jalat oli totutun kankeet, eikä alkuverkkakaan tuonut mitään uutta siihen tilanteeseen.

Heti kellon piipattua juoksu tuntu kuitenkin melko hyvältä, ja fiiliskin parani sen myötä. Pari ekaa rastia löyty hyvin, jotain sekunteja ois saanu pois mut ei niitä lasketa tällä tasolla. Kolmoselle tulin melkein rastille, sit näin jonku jyrkänteen jota ei kartassa ollu ja olin varma että se pitäis olla kartalla. Paikansin sitten itseni väärin jyrkänteen perusteella ja pyörähdin puoltoista minuuttia. Se kisa loppu sitten mun osalta siihen. Ei vaan löydy enää motukkaa jos 4km kisassa tekee ison koukun alkuun. Neloselle mennessä lisäsin vauhtia ja juoksin ihan minne sattuu, sen jälkee tuliki sit sellanen virheistä johtuva väsymys enkä enää jaksanu polkea, eipä nyt nii hirveesti kiinnostanukaan. Loppumatkalla otin vielä isosti koukkuakin. Neljä minsaa ois varmaa helposti lohjennu ajasta virheillä, sit ku vielä ekojen koukkujen jälkee vauhti oli mitä oli nii ihmeen vähän tuli ero kärkeen. Siis paljonhan sitä tuli mut odotin tolla suorituksella paljon isompaa eroa.

Aika pitkään tuntuu ottavan juhannuksesta palautuminen. Juoksu tuntuu PK-lenkeilläkin melko raskaalta päivästä toiseen. Mut lepäämään en vielä ala, jos sama meno jatkuu ens viikolla nii sit kyl pitää ottaa muutaman päivän kunnon lepohetki ennen Italiaan lähtöä. Huomisesta viikon päästä lähetään, rupee jo polttelemaan... Nii ja huomenna pitäis vääntäytyä Kisakallioon Turnaus-leirille ohjaajaks. Sellasta. Eiköhän kaikki tullu sanottua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti