tiistai 31. maaliskuuta 2009

Kauden kynnyksellä

Kevät tekee tuloaan, läskiperseleskinen ei. Katotaas vähän reenipäiväkirjaa taaksepäin. Viimeks on juoksu jotenki kulkenu viimesimmän määräviikon päätteks lauantaina 7.maaliskuuta. Kohta siitäki on jo kuukaus. Sen jälkeen tulin kipeeks. Sit lähin kipeenä Sloveniaan. Siellä tuliki sitten innostuttua ehkä vähän turhan paljon määrää mättämään, ottaen huomioon ton flunssan, ja turhan paljon se ois ollu vaikka ois ollu terveki. Niinhän siinä sitte kävi ettei siellä tehdyistä kovista reeneistä saanu väsyneenä oikeen mitään irti. Onneks sekin leikki loppu muutamaa päivää liian aikasin kun teloin jalkani. Siihen viikon tauko juoksusta ja reenailun uuden alottelun jälkeen ollaanki tässä.

Eilen otettiin tikit pois ja tänään tein ekan kunnon kovan reenin pitkään aikaan. Tuli tossa lauantainaki jotai lyhyitä vetoja vähän vedeltyä, mut se nyt oli enemmänkin sellasta lihasten herättelyä koomasta ku mikään kova reeni. Tänään vedin Läsä-Emilin oppien mukaisen vetoreenin, eli 4x4min/2min, ja juoksin sen mitä tästä pienestä koneesta irti sain. Ja se oli säälittävän vähän. Karskogintieltä löyty muutamaa metriä lukuun ottamatta sula pätkä, jota nylkytin eestaas. Pahalta tuntu joka vedossa, mut jotenkin sain kuitenki vauhtia lisättyä aavistuksen jokaiseen vetoon. Happoa ei pahemmin tuntunu kertyvän, mutta syke pysytteli aika hyvin ylhäällä ja paha olo lähellä maksimiaan. Täytyy joku kerta mitata garminilla minkä pitusta matkaa tuli taaperrettua. Ihan vaan mielenkiinnosta on pakko, tuskinpa se tieto jo valmiiksi pohjalla olevaa itseluottamusta ainakaan nostaa. Ehkäpä toi reeni kuitenki oli sellanen mitä tähän väliin tarvittiin, ties vaikka rupeis kohta taas kulkemaan vähän normaalimmin. Toivottavasti jopa paremmin, koska mun normaalikulku ei suunnistupiireissä oo tähänkään mennessä kovin pitkälle riittäny.

Kisakausi pyörähtää meikän osalta käyntiin vanhan huonoks havaitun tyylin mukaan Billnäsistä, ja tällä kertaa ohjelmassa on myös Raseborgin skaba seuraava päivänä. Billnäsissä ainaki näillä näkymin on lunta tarjolla, joten loppupään lähtöpaikka on laitettu tilaukseen. Ens viikolla sitten parit yöviestit ja niitten välissä hengailua/reenailua siellä suunnalla [edit: seutuviesti peruttu, eli vaan yks yöviesti]. Sekaan vielä muutamat kovat reenit kisojen lisäks nii aika tiukka paketti tulee tästä ja ens viikosta. Tiomila viikolla sitten herkistellään jos kutsu joukkueeseen tulee. Toivottavasti tulee koska siellä aattelin viimeistään jo jotenki liikahtaa. Hukkaanhan sellaset liikahtelut menee jos ei juoksemaan pääse.

Täältä tähän, näkyy kisoissa.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Hikeä

Joka päivä tällä viikolla oon kävässy kotikuntopyörän selässä testaamassa pystynkö polkemaan. Aiemmin jalka ei oo taipunu niin paljoa että voisin polkasta kierroksen ympäri, mut tänään se onnistu. Ei muuta ku reenikamat päälle ja sotkemaan. Poljin kolme varttia. Sinä aikana hikoilin varmaan kilon pois niistä viidestä ylimääräsestä kilosta, jotka viimesen viikon aikana oon vyötärölle roikkumaan keränny. Siis toi viis on vaa sellanen yltiöpositiivinen arvio joka on tehty peilin edessä ilmaan paitaa seisten ja vatsaa sisään vetäen. Todellisuudessahan mä painan tällä hetkellä varmaan enemmän ku Tuoppi. Se ei toisaalta enää tänä päivänä paljoa ole. Pikasesti lentokentällä kun törmättiin niin mies näytti olevan timmissä kunnossa. Ei näkyny posket takaapäin, ja kylkiluut pysty laskemaan paidan läpi. Mutta jottei juttu liian pitkäks karkaa, nii todetaan vaan että oli kyllä hienoa taas hikoilla. Eikä jalkakaan valittanu mitään. Huomenna juoksemaan, toivottavasti laihtuminen jatkuu sillonkin.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Slo

Taas on yks kevätleiri takana. Ennen reissua ei oikeen ollu minkäänlaisia mielikuvia siitä, millanen maa Slovenia on. Hieno mestahan se kaikin puolin on. Olosuhteet leireilyyn oli loistavat. Siistejä maastoja lähellä hotellia, hotellilla saunat ja uima-altaat, ja lisäks vielä illallinen alkupaloineen ja salaattipöytineen sekä aamupala seisovasta pöydästä. Lounaan virkaa hoiti myslit ja leivät, sekä hotellin ruokalan puolelta tilatut pizzat. Muut asiat oli siis hyvin hallinnassa, ainoa pään vaivaa aiheuttanut asia oli mies itse.

Leirille lähtiessä oli keuhkot täynnä räkää, ja vielä edellisellä juoksulenkillä oli akillekseen sattunu. Akillesvammahan sitte parani ennen ku oli kunnolla alkanukkaan, eli siinä mielessä tuli hyvään aikaan otettua flunssa. Ilman sitä tuskin oisin koko alkuviikkoa lepäilly. Leiri startattiin heti Lipica openin kahella kisalla. Lauantaina oli tarkotus lähteä tosi hiljaa liikkeelle, mut kyllähän sen arvaa miten käy ku se viimenen piippaus kuuluu. Hiljastahan toi vauhti ois terveenä ollu, mut kipeenä ihan liian kovaa. Ja se kostautu heti alkuunsa. Parit koukut, ja reilu 20min jälkeen tullu iso mäki hyydytti miehen. Mäen jälkeen oli vaan pakko seistä paikallaan pari minuuttia, eikä senkään jälkeen huvittanu lähteä juoksemaan. Tulin sitten tietä pitkin pois. Ei oo helppoa juosta ilman keuhkoja. Tokan päivän maasto oli sen verran hienon näköstä, että oli pakko lähteä oikeesti hiljaa liikkeelle. Samaa vauhtia jatkoin sitte loppuun asti. Ylämäet kävelin niin hiljaa ku osaan ja tasasillaki menin sellasta "jutteluvauhtia". Tällä kertaa pääsin maaliin asti, ja vielä helposti. Maasto oli yks hienoimmista missä oon ollu ja suunnistus suju hyvin, joten hyvä fiilis jäi vaikken kisana sitä voinukkaan juosta.

Seuraavat kolme päivää tuli reenattua sellaset kolme tuntia päivässä. Kolmeen päivään melkein 8h juosten ja vähän muuta urheilua päälle oli ehkä vähän liikaa flunssatoipilaana, ja sen tunsi jaloissa. Ajatuskaan ei oikeen pysyny mukana, joten oli helppo jättää torstaina suunnistukset välistä ja pitää muutenki kevyt päivä. Aavistuksen se autto, mut vielä paino lentsu ja reenit keuhkoissa ja jaloissa perjantain yhteislähtöreenissä. Ei ollu asiaa Nixun vauhtiin, vielä ku tuli vähän käyrien luvussa sähläiltyä nii eroa tuli melkosen paljon.

Perjantain toinen reeni onkin sitten edellinen reeni minkä oon tehny tähän päivään mennessä. Väsyneillä jaloilla kun lähtee kivikkoiseen maastoon juoksemaan niin eihän siinä voi hyvin käydä. Eikä käynykkään. Lensin turvalleni ja vasemman jalan sääri kolahti johonki, jäljestä päätellen kiveen. Sattu niin perkeelesti, ja sitten vielä vähän enemmän ku vilkasin jalkaa. Sellanen sentin syvä ja saman verran levee kuoppa siihen tuli. Oli muuten häijyn näkönen siinä alkuun ku ei vielä verta vuotanu. Seuraavat viis minuuttia taistelin pyörtymistä ja laattaamista vastaan, sit tuntu siltä että vois kävellä pois. Onneks ensiapuryhmä oli jo reeninsä tehny, nii sai heti haavan puhdistettua ja sidottua ammattitaitosten henkilöitten toimesta. Reenin jälkeen Sezanan lääkäriasemalle tikattavaks ja sen jälkeen ostamaan perinteisiä "puudutusaineita" kaupasta. Loppureissu meniki sitte hotellihuoneessa telkkarin ääressä. Jos jotain positiivista hakee niin onneks tota ei tapahtunu aiemmin, nyt meni vaan 2,5 päivää hukkaan.

Saas nähä koska seuraavan kerran uskaltaa juosta. Tikit pitäis poistaa ens viikon maanantaina, mut en siihen asti meinannu ootella. Joka päivä on tuntunu jalka aavistuksen paremmalta. Olin hiljaa mielessäni toivonu että jo huomenna vois juosta, mut tänään ku jouduin junalle mennessä ottamaan noin kymmenen kappaletta juoksuaskeleita nii huomasin että turha haaveilla sellasesta. Pahin ongelma siinä on jalan taivuttaminen. Se ei meinaan kauheesti taivu. Vähän ku koittaa koukkuun laittaa nii heti rupee kiristämään. Pientä kipuaki tuntuu ku vähän pidemmän matkan kävelee, eli kyllä tässä vielä pari päivää varmaan menee ilman mitään reeniä. Tai jos se alkaa taipumaan paremmin nii voishan sitä jotain kuntopyörää sit sotkea. Mut kattellaan. Täältä suosta noustaan kuitenki vielä...

torstai 12. maaliskuuta 2009

Sloveniaan

Slovenian reissua on ooteltu talven aikana ku kuuta nousevaa. Nyt ku ollaan lähtöä edeltävässä illassa nii ei oo fiilikset kovin häävit. Flunssa on tässä parin päivän aikana ottanu tiukemman otteen, lähinnä helvetinmoisen yskän merkeissä, tänään on toki nokkaki vuotanu. Ja jalan tilanteesta ei oo mitään tietoa, en oo tän viikon aikana yhtään juoksuaskelta ottanu. Ei oo yhen kuntopiirin lisäks kyllä muutakaan urheilua tullu harrastettua. Siinä mielessä hyvään aikaan tuli flunssa, että onpahan ainaki jalka saanu tarvittavaa lepoa. Saa nähä onko lepoa silti riittävästi, paha sanoo ku ei tiiä onko mitään vammaa olemassakaan. Kisakauden alkuki tais siirtyä nyt vajaalla kuukaudella. Kyllähän mä tonne Lipica Openiin könyymään meen mut todennäkösesti siitä on kilpaileminen kaukana. Kuumaa juomaa on sen verran tullu juotua parin päivän aikana että nyt täytyy mennä tasottamaan tilannetta jääkaappikylmällä oluella.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Määrät mätetty

Nyt on sitten talven suurimmat reenimäärät mätetty. Aika hyvin on maltti pysyny mukana eikä mitään ylilyöntejä oo tullu. Nyt sitten lepäillään perjantaihin asti ja sit Sloveniaan suunnistusta opettelemaan. Ja perjantaihin mennessä pitäis saada toi jalka kuntoon. Lauantain korttelin jälkeen luulin että se ois jo kunnossa, mut eihän tuo taidakaan olla. Eilen nimittäin vaelluksen jälkeen juostessa kiristi aika hyvin tuolta akilleksen seudulta. Tänään ei oo taas kipua tuntunu kävellessä mut kyllä se siellä edelleen todennäkösesti on, mihinkäs se sieltä ois kadonnu. Pitää varmaan jättää ens vuodesta lähtien ulkomaan leirit välistä ku nykyään ne tuntuu aiheuttavan sen verran vammoja. Siis lähestyessään, ei niiltä leireiltä vammoja tuu. Viime vuonna käytiin kanarialla tammikuussa, otin päivän pari aiemmin jonku tulehduksen jalkapöytään ja alkureissu meni hotellin kuntosalilla hikoillessa, loppuun vedin jotain kovia reenejä buranan voimalla. Sillon oli tipatonkin päällä nii ei voinu ees ryypätä. Viime keväänä Madridissa sen sijaan ei ollu puhettakaan mistään tipattomista. Säären seudulla oli joku tulehdus päällä, ja alkuleirin yhellä jalalla juoksemisen jälkeen homma meni ryypiskelyks. Ja nyt sitten ku ollaan Sloveniaan lähössä nii taas meinaa jotain vammaa tulla. Vois vähät rahat paremminki käyttää ku menemällä ulkomaille korttia pelaamaan ja kaljaa juomaan. Tai kyllähän noi kuuluu (sopivina annoksina) oleellisena osana leireihin, mut ois siellä kiva muutakin kyetä tekemään. Nyt on sitte taas otettu kaikki maholliset konstit käyttöön, jottei leiri menis vanhaan malliin. Buranaa, Voltarenia, kylmä-kuuma-hoitoa, kylmäpussia, ja yöks aina sellanen paksu Mobilat-kerros kelmulla peitettynä. Jos ei näillä eväillä jalka tuu kuntoon niin sit se ei tuu kuntoon.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Out Of the Shadows

Jalka toimii ja juoksu rullaa. Ehkä tästä selvittiin säikähdyksellä. Kattellaan...

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Vasen jalka

Kaikki on menny tähän saakka lähes suunnitelmien mukaan. Marraskuun jälkeen ei oikeestaan mitään kunnon flunssaa oo ollu. Vammatkin on pysyny poissa, mikä on uutta mulle. Tähän asti. Eilen se sitte iski puun takaa salamana kirkkaalta taivaalta. Vetoreeniin verkkaillessa ihmettelin ku vasemman jalan akilleksen lähettyvillä, vissii jossain jänteessä (ei siis akilleksessa) tuntu pientä arkuutta. Vedoissa se ei sattunu, mut palautusten aikana aina sattu vähän. Ja mitä pidemmäs reeni meni, sitä enemmän tuntu. Reenin vedin tietenki loppuun asti. Päätin sitte että perjantai on juoksuton päivä. Aamulla ennen seittemää kuntopyörää polkiessa jalassa oli pieniä tuntemuksia, samoin päivän aikana kävellessä. Päivällä vesijuostessa ei tuntunu mitään, eikä oikeestaan koko loppu päivänä. Päätin kuitenki alottaa tollasen buranakuurin varmuuden vuoks. Lisäks sit voltareenii pari kertaa päivässä. Saa nähä miten käy. Huomenna on korttelireeni, jos siinä sattuu nii sit jää juoksut vähille ennen Slovenian reissua. On se perkele ku nyt pitää tällasia tulla. Viimenen kunnon mättöviikko menossa, eli oikeestaan viimenen mahollisuus ottaa rasitusvamma.

Mulla on kaikki (rasitus)vammat tähän mennessä tullu vasempaan jalkaan. Kai se johtuu tosta jalkojen pituuserosta. Vasen on sellasen puoltoista senttiä lyhkäsempi, ehkä se sit jotenki ottaa enemmän iskua vastaan. Vaikka luulis että se olis toisin päin. Oikee on pitempi nii se tulee ekana maahan. Oikeessa jalassakin on toki joskus ollu jotain pieniä kolotuksia, mut en oo niitä ottanu vakavasti. Sehän on oikee jalka, ei sille mitään koskaan käy. Eikä oo ikinä käynykään.

Ehkä tässä ei kuitenkaa tilanne vielä kovin paha oo. Huomenna sen sit näkee. Vielä ei oo kiveksiä kaivoon heitetty eikä arkkua naulattu kiinni.