Pohjan kautta uuteen nousuun

Normaalia pidempi hiljanen jakso ollu täällä blogissa. Ollu vähän vaikeeta viime päivät. Siihen on syynä lähinnä urheiluun liittymättömät asiat, joita en tässä rupea ruotimaan. Mutta kirjotellaas nyt jotain urheilurintaman löpinöitä niin kuin yleensäkin. Alkuviikolla olin edelleen ihan rikki, joutu jopa hölkkäillessä ottamaan pieniä kävelypätkiä kun ei jaksanu. Tuli sitten mieleen, että saattais olla hemoglobiini laskenu. Ennenkin mulla on sen kanssa ollu ongelmia, joten päätin kylmän viileästi alottaa rautakuurin ilman mitään arvojen tutkimista. Sen jälkeen onkin päivä päivältä menty parempaan suuntaan. Nyt juoksu tuntuu jo periaatteessa hyvältä, mutta viimestä vaihdetta ei saa silmään vaikka miten yrittää. Juoksu on sellasta voimakasta, mutta kankeeta. Jonkun vetoreenin tiellä huutais vissiin ens viikollekin, tällä viikolla jo sellaisen pitkän tauon jälkeen tein.

Tänään kävin myös kilpailemassa, Jyry-rasteilla. Vaikka Seitajoen kartat saakin aikaiseksi kylmät väreet ja kylmän hien nousemaan otsalle, päätin ottaa riskin. Kartta ei mikään pauliini ollu, mut tällä kertaa tuntu siltä että se ois edes siitä maastosta missä kisatkin oli. Pari isohkoa koukkua leivoin matkalla, muuten ihan hyvää suunnistusta. Kolmosen lyhyellä välillä matka tuntui odotettua pidemmältä, ja kun eteen tuli joku pieni polunpätkä, luulin tulleeni ohi rastista. Kaarsin sitten vasemmalle toteamaan, ettei siinä oikeasti mitään polkua vielä vastaan tullu. Reilu minuutin virhe. Toinen selkeämpi virhe tuli taas pihkarastien tapaan vikalle. Reittihärvelistä voi kukin itse katsoa ja miettiä, että mitenköhän ne edelliset rastit on löytyny niinkin hyvin. Tossa koukussa ei meinaan ole järjen hiventäkään. Mitäköhän on Leskisen poika miettiny? No, kaikkihan sen tietää mitä mielessä on, mut juostais nyt ensin rata loppuun. Siihen koukkuun meni kolmas sija, ja kuus miestä ohi tuloslistalla. Näist ei opi.

Pardaalin aikaan ei virheittäkään ois päästy, mut en sitä odottanutkaan. Kunto tuntuis kuitenkin sm-pitkän floppauksen jälkeen olevan taas nousussa, ja se on mukavata se ens viikonloppua ajatellen. Keskari on aina ollu mulle melko vaikee laji, ei oikeen löydy sellasta tarvittavaa agressiivisuutta suunnistuksessa, mitä sillä matkalla tarvitaan. Senpä takia ens viikonlopun tavotteena on vain selvittää tie a-finaaliin, ekaa kertaa isojen poikien sarjassa. Helpolla se ei tule. Viime vuonna melko hyvällä juoksulla olin eka putoaja. Ja vielä veistä kierrettiin haavassa, sillä mun erän vika finalisti Dinski ei edes finaaliin startannu. Nyt se finaaliin pääsy on vielä vaikeempaa, kun sinne otetaan vähemmän porukkaa. Mut loppuun asti taistellaan, toivottavasti ois sekunnit kerrankin mun puolella jos niitä tarvitaan.