Kaikki on menny tähän saakka lähes suunnitelmien mukaan. Marraskuun jälkeen ei oikeestaan mitään kunnon flunssaa oo ollu. Vammatkin on pysyny poissa, mikä on uutta mulle. Tähän asti. Eilen se sitte iski puun takaa salamana kirkkaalta taivaalta. Vetoreeniin verkkaillessa ihmettelin ku vasemman jalan akilleksen lähettyvillä, vissii jossain jänteessä (ei siis akilleksessa) tuntu pientä arkuutta. Vedoissa se ei sattunu, mut palautusten aikana aina sattu vähän. Ja mitä pidemmäs reeni meni, sitä enemmän tuntu. Reenin vedin tietenki loppuun asti. Päätin sitte että perjantai on juoksuton päivä. Aamulla ennen seittemää kuntopyörää polkiessa jalassa oli pieniä tuntemuksia, samoin päivän aikana kävellessä. Päivällä vesijuostessa ei tuntunu mitään, eikä oikeestaan koko loppu päivänä. Päätin kuitenki alottaa tollasen buranakuurin varmuuden vuoks. Lisäks sit voltareenii pari kertaa päivässä. Saa nähä miten käy. Huomenna on korttelireeni, jos siinä sattuu nii sit jää juoksut vähille ennen Slovenian reissua. On se perkele ku nyt pitää tällasia tulla. Viimenen kunnon mättöviikko menossa, eli oikeestaan viimenen mahollisuus ottaa rasitusvamma.
Mulla on kaikki (rasitus)vammat tähän mennessä tullu vasempaan jalkaan. Kai se johtuu tosta jalkojen pituuserosta. Vasen on sellasen puoltoista senttiä lyhkäsempi, ehkä se sit jotenki ottaa enemmän iskua vastaan. Vaikka luulis että se olis toisin päin. Oikee on pitempi nii se tulee ekana maahan. Oikeessa jalassakin on toki joskus ollu jotain pieniä kolotuksia, mut en oo niitä ottanu vakavasti. Sehän on oikee jalka, ei sille mitään koskaan käy. Eikä oo ikinä käynykään.
Ehkä tässä ei kuitenkaa tilanne vielä kovin paha oo. Huomenna sen sit näkee. Vielä ei oo kiveksiä kaivoon heitetty eikä arkkua naulattu kiinni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Apsin pakarapoimuja tutkineena voin vahvistaa tämän pituuseron.. Vaikka vois helposti luulla että mies vaan keksii päästään näitä juttuja :)
VastaaPoista