Slo

Taas on yks kevätleiri takana. Ennen reissua ei oikeen ollu minkäänlaisia mielikuvia siitä, millanen maa Slovenia on. Hieno mestahan se kaikin puolin on. Olosuhteet leireilyyn oli loistavat. Siistejä maastoja lähellä hotellia, hotellilla saunat ja uima-altaat, ja lisäks vielä illallinen alkupaloineen ja salaattipöytineen sekä aamupala seisovasta pöydästä. Lounaan virkaa hoiti myslit ja leivät, sekä hotellin ruokalan puolelta tilatut pizzat. Muut asiat oli siis hyvin hallinnassa, ainoa pään vaivaa aiheuttanut asia oli mies itse.

Leirille lähtiessä oli keuhkot täynnä räkää, ja vielä edellisellä juoksulenkillä oli akillekseen sattunu. Akillesvammahan sitte parani ennen ku oli kunnolla alkanukkaan, eli siinä mielessä tuli hyvään aikaan otettua flunssa. Ilman sitä tuskin oisin koko alkuviikkoa lepäilly. Leiri startattiin heti Lipica openin kahella kisalla. Lauantaina oli tarkotus lähteä tosi hiljaa liikkeelle, mut kyllähän sen arvaa miten käy ku se viimenen piippaus kuuluu. Hiljastahan toi vauhti ois terveenä ollu, mut kipeenä ihan liian kovaa. Ja se kostautu heti alkuunsa. Parit koukut, ja reilu 20min jälkeen tullu iso mäki hyydytti miehen. Mäen jälkeen oli vaan pakko seistä paikallaan pari minuuttia, eikä senkään jälkeen huvittanu lähteä juoksemaan. Tulin sitten tietä pitkin pois. Ei oo helppoa juosta ilman keuhkoja. Tokan päivän maasto oli sen verran hienon näköstä, että oli pakko lähteä oikeesti hiljaa liikkeelle. Samaa vauhtia jatkoin sitte loppuun asti. Ylämäet kävelin niin hiljaa ku osaan ja tasasillaki menin sellasta "jutteluvauhtia". Tällä kertaa pääsin maaliin asti, ja vielä helposti. Maasto oli yks hienoimmista missä oon ollu ja suunnistus suju hyvin, joten hyvä fiilis jäi vaikken kisana sitä voinukkaan juosta.

Seuraavat kolme päivää tuli reenattua sellaset kolme tuntia päivässä. Kolmeen päivään melkein 8h juosten ja vähän muuta urheilua päälle oli ehkä vähän liikaa flunssatoipilaana, ja sen tunsi jaloissa. Ajatuskaan ei oikeen pysyny mukana, joten oli helppo jättää torstaina suunnistukset välistä ja pitää muutenki kevyt päivä. Aavistuksen se autto, mut vielä paino lentsu ja reenit keuhkoissa ja jaloissa perjantain yhteislähtöreenissä. Ei ollu asiaa Nixun vauhtiin, vielä ku tuli vähän käyrien luvussa sähläiltyä nii eroa tuli melkosen paljon.

Perjantain toinen reeni onkin sitten edellinen reeni minkä oon tehny tähän päivään mennessä. Väsyneillä jaloilla kun lähtee kivikkoiseen maastoon juoksemaan niin eihän siinä voi hyvin käydä. Eikä käynykkään. Lensin turvalleni ja vasemman jalan sääri kolahti johonki, jäljestä päätellen kiveen. Sattu niin perkeelesti, ja sitten vielä vähän enemmän ku vilkasin jalkaa. Sellanen sentin syvä ja saman verran levee kuoppa siihen tuli. Oli muuten häijyn näkönen siinä alkuun ku ei vielä verta vuotanu. Seuraavat viis minuuttia taistelin pyörtymistä ja laattaamista vastaan, sit tuntu siltä että vois kävellä pois. Onneks ensiapuryhmä oli jo reeninsä tehny, nii sai heti haavan puhdistettua ja sidottua ammattitaitosten henkilöitten toimesta. Reenin jälkeen Sezanan lääkäriasemalle tikattavaks ja sen jälkeen ostamaan perinteisiä "puudutusaineita" kaupasta. Loppureissu meniki sitte hotellihuoneessa telkkarin ääressä. Jos jotain positiivista hakee niin onneks tota ei tapahtunu aiemmin, nyt meni vaan 2,5 päivää hukkaan.

Saas nähä koska seuraavan kerran uskaltaa juosta. Tikit pitäis poistaa ens viikon maanantaina, mut en siihen asti meinannu ootella. Joka päivä on tuntunu jalka aavistuksen paremmalta. Olin hiljaa mielessäni toivonu että jo huomenna vois juosta, mut tänään ku jouduin junalle mennessä ottamaan noin kymmenen kappaletta juoksuaskeleita nii huomasin että turha haaveilla sellasesta. Pahin ongelma siinä on jalan taivuttaminen. Se ei meinaan kauheesti taivu. Vähän ku koittaa koukkuun laittaa nii heti rupee kiristämään. Pientä kipuaki tuntuu ku vähän pidemmän matkan kävelee, eli kyllä tässä vielä pari päivää varmaan menee ilman mitään reeniä. Tai jos se alkaa taipumaan paremmin nii voishan sitä jotain kuntopyörää sit sotkea. Mut kattellaan. Täältä suosta noustaan kuitenki vielä...