Kolme yötä ja sitten lähetään Ruotsiin. Tänä vuonna onkin tollanen tynkäreissu Milaan, kun vasta lauantaiaamuna lennetään paikalle ja sunnuntaina ollaan jo iltapäivällä hyvissä ajoin kotona reenailemassa. Seuraavien viikonloppujen kisoja ajatellen ihan hyvä homma.
Sanotaan nyt muutama sananen niistä Tion jälkeisistä kisoista. Tossa talven aikaan aattelin että kevään pääkisana henkilökohtasella puolella ois Finnspringin pitkänmatkan katsastus. Sinne vaan ei meikäläistä kovin helpolla mukaan oteta. Ensin pitäis päästä Silja-Rasteilla huippuliigaan, mikä on mun viime vuoden rankisijalla (60.) siinä ja tässä. Toivottavasti mahollisimman moni kovempi jätkä skippaa sen. Sitte siellä pitäis vielä vetästä sellanen juoksu että toppatakkiosastokin sen noteerais. Eikä se siltikään välttämättä riitä. On se elämä rankkaa tän tason kavereilla. Pitäis vaa olla kovempi, tai sit suosiolla hyväksyä tilanne ja ilmottautua a-sarjaan. Pakko se on kuitenki kokeilla kepillä jäätä, jos vaikka tähdet sattuis olemaan oikeessa asennossa.
Palataan nyt vielä siihen timolaan ku se tässä on jo ihan käsillä. Joukkueen kokoonpanoki näkyy jo kisasivuilla nii ei tartte sitäkään pantata. Sain sen pätkän mitä halusinki, ja jengi on muutenkin sellanen, sanotaan nyt vaikka tälleen maltillisesti että parempi ku aiemmin. Kaikinpuolin tilanne näyttää valoisalta, joten mielenkiinnolla ootellaan jo viikonloppua Skånessa. Kovalta näyttää taas moni jengi paperilla. Saa nähä tuoko erityyppinen maasto mitään ihmeellistä tullessaan. Sen kummemmin en jaksa muitten jengejä spekuleerata, mut laitetaan tähän loppuun viel veikkaus kymppikärjestä:
1. Halden
2. VeVe
3. OK Pan Kristianstad
4. Kristiansand OK
5. KR
6. IFK Göteborg
7. SNO
8. Lynx
9. Delta
10. OK Linné
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kovempi jengi kuin 1999? Sielt tullaan sit!
VastaaPoista1. Haldens Skiklubb 1 11:04:06
11. 24 LYNX 11:18:27
1 TUOMAS NIEMI
2 TIMO ÄIJÄLÄ
3 HARRI POUTIAINEN
4 JUSSI AUMO
5 TOM ASKLÖF
6 SAULI MÄNTYLÄ
7 SIMO SUKSELAINEN
8 ARMO HIIE
9 TONI LOUHISOLA
10 VALENTIN NOVIKOV
Kattellaan. Toivottavasti. En kyllä noin pitkälle muistanukkaan, tohon aikaan olin vielä siinä iässä ettei miesten viestejä kovin tarkkaan tullu seurattua.
VastaaPoista