Vaisua

Ennen Finnspring -viikonloppua tuntu että happi rupee taas kulkemaan ja rupes jopa vähän harmittamaan etten päässy katsastussarjaan. Kisan jälkeen ei enää harmittanu, en olis siihen sarjaan kuulunutkaan. Keuhkot pelitti ihan hyvin, mutta muuten suorituskyky tuntu olevan täysin hukassa. Rankka reissu oli kun mäet piti alusta alkaen kävellä ja tunnin jälkeen meno tuntu enemmän retkeilyltä kun kilpailemiselta. Olihan toi aika paljon rankempi maasto kun missä tänä keväänä on tullu juostua, joten varmaan siinä perimmäinen syy siihen ettei eteneminen tuntunu ollenkaan normaalilta. Suunnistus oli sellasta takkuilevaa perustekemistä, ei voi olla tyytyväinen mutta ei jaksa paljoa harmittaakkaan. Reitti löytyy härvelistä, niin kun viestinkin osalta.

Viestissä jalkojen alle tarjottiin vähän kovempaa alustaa ja fyysinen virekin tuntu aivan erilaiselta kun lauantaina. Juoksin kolmatta osuutta. Alku lähti ihan hyvin käyntiin, mutta sitten kun alko porukkaa näkymään niin keskittyminen pääs herpaantumaan. Seiskalla olin menossa omalle lipulle hyvin, mut sit näin Pihlin letkan menossa kohti jyrkännerastia (itselläkin jyrkänne) ja sen enempää kartasta varmistamatta juoksin sinne. Väärähän se oli enkä malttanu siitä heti omalle korjata vaan vedin lisää soiroon. Seuraavalle rastille myöskin täysin typerä virhe ja loppumatka pientä haparointia koko ajan.

Se siitä. Nyt onkin sitten yks kevään kohokohdista edessä, kun pääsee sovittamaan lamppua päähän ruotsin maaperällä. Sellanen fiilis on, että ei oo isoista asioista kiinni jotta hyvä vire löytyy. Huomenna yöcupissa vielä viimenen voitelu ja sit torstaina kohti Ruotsia.