tiistai 1. kesäkuuta 2010

Lost

Veti aika sanattomaks toi am-keskimatka. Alku lähti mukavasti käyntiin. Vitoselle tein mielestäni hyvän reitinvalinnan, mutta siinä oli yks asia mikä unohtu. Ei mitään suunnitelmaa rastinottoon. Tajusin sen valintaani toteuttaessa, ja laitoin peukut pystyyn. Se ei riittäny ja eksyin sellaseen mitäänsanomattoman oloiseen rinteeseen melkein kaheksaks minuutiks. Hellurei. Tuli kyllä aika epäuskonen olo jo välillä, kun levittelin karttaa useaan otteeseen. Päätin kuitenki jatkaa läpi, kun ennen kisaa oli tavotteeksi asetettu juosta mahdollisimman monta rastiväliä virheittä. Lataus oli kuitenkin poissa ja leivoin kasia vielä reilun kakkosen ja kymppiäkin vähän. Karttaa en tähän saa laitettua, kun en omista kameraa. Ei ollu garminiakaan käytössä, enkä luonnollisesti osaisi koukkuani piirtää, joten turha kai sitä olisi näkyville laittaakkaan. No, jos reittihärveli kisasta tulee niin koitan sinne jotain piirrellä. Ton jälkeen en kyllä enää voi FL-Heinosen Pirttimäen koukulle nauraa. Ainakaan muiden kuullen.

1 kommentti:

  1. Noin paljo ku annat tasotusta ni tällänen ylipainone läskikin voi voittaa tuollasen maailmanluokan tossumiehen. Ihan hyvin sä vedit :) Rankka työ vaati veronsa...

    VastaaPoista