Pohjakosketus

Hellurei. Tällä viikolla oli tarkotus mättää enemmän reeniä, jotta vois e-pitkille lähteä luottavaisin mielin. Reenimäärät on kuitenkin pysyny maltillisena, kiitos siitä kuuluu puutteellisille tanssitaidoilleni. Kävi nimittäin niin, että Milan paluureissulla järjestettiin laivalla tanssikisa, johon piti tietenkin osallistua. Huonostihan siinä käy kun rupee pienessä nousukkaassa vääntämään spagaatteja kylmiltään. Takareidestä repes jotain. Alkuviikosta oli todella kipee, mut en oo malttanu kuitenkaan mitään juoksutaukoa ottaa, paitsi eilen. Tänään jalka osoitti jo merkkejä elpymisestä, tosin aika puutunut ja kankea se on kun on muutaman päivän juossu toispuoleisesti kun kipua on tuntunu joka askeleella. Tänään juoksin Karkkirasteilla. Reitin piirsin härveliin, ja tässä lyhyt selvitys päivän tekemisistä:

K-1 Mallikarttaa ja rastimääritteitä vertaamalla onnistuin veikkaamaan kahen ekan rastin paikat oikein. Täten ykkösen reitti oli jo tehtynä ennen lähtöä. Isolle polulle meno oli vähän sujumatonta, mutta ei mitään mainittavaa virhettä.

1-2 Takas polulle ja mutkan kohalta vihreää väriä vältellen eteenpäin. Tempasin samalla seuraavan polun yli, joka ois kannattanu ottaa hetkeks alle. Meinaan vielä vetää ylhäältä ohi, mutta havaitsen lipun alempana.

2-3 Suoraan vaan, koitan peilailla etäisyyttä oikeella näkyvästä asuinalueesta. Epävarmasti tullaan rastille, mutta suoraan.

3-4 Helpon näkönen väli. Kompassilla suolle ja siitä sit ojaa ettimään. En huomannu kattoa, että ennen rastia on soistuvaa, ja sit vasta kunnon suota. Luulin siis rastin olevan ison suon keskellä, kun todellisuudessa se oli suon reunassa. Suolla aikani pörrättyä näin lipun, ja edellä lähteneen kaverin siellä leimaamassa. En voinu millään uskoa sen olevan meiän rasti kun se oli siellä suon reunassa, mut kävin kuitenkin tarkistamassa ja olihan se oma. Meinasin jättää leikin kesken tähän.

4-5 Fiilis ja keskittyminen loistaa poissaolollaan, ja suunta on mitä sattuu. Pienen kuprun kautta lipulle.

5-6 Koitan koota itteni, ja keskittyä hommaan. Kompassia kattellen aukolle ja sieltä uraa alle. Rasti on helppo ja löytyy suoraan.

6-7 Hetken mietin kummalta puolelta kierrän suon, päädyn polkukiertoon. Rastin sijainnin näkee heti aukolle tultua kun aukolla olevat kivet sen paljastaa.

7-8 Huono lähtösuunta mäkeä pitkin. Lasken alas jyrkänteeltä, enkä hahmota aukkoja mitenkään. En tiiä yritinkö edes, ajatus ei ollut ihan kohillaan. Käyn pariin otteeseen hakemassa vauhtia kivirastilta, josta en kuitenkaan itteäni kiinni saa. Lopulta tajuan kattoa alla olevasta pellosta mihin päin mennä, ja lippukin löytyy. Jo toinen megaluokan koukku oravapolkuradalla.

8-9 Nyt on vielä vähemmän mielenkiintoa suunnistaa. Juoksen aukon laitaa vähän pitkäks ja nöyrästi takas rastille.

9-10 Koitan taas saada keskittymisen kuntoon. Rastia lähestyessä en kuitenkaan luota kompassiin, meinaan vetää vähän soiroon. Korjaan kuitenki nopeesti ja virhe jää pieneksi.

10-11 Kompassilla oikeeseen suuntaan ja mäkeen. Nousen liikaa oikeelle ja tarkistuksen jälkeen paikannan itseni kahen kiven avulla.

11-12 Aattelin ottaa varmasti vähän vasemmalta. No meen tietenki ihan liikaa vasemmalle ja koukku on taas tosiasia. Tässä vaiheessa tekis mieli survoa itteni suohon.

12-13 Meinaan ensin vetää suoraan, mut polulla päätän sittenkin kiertää oikeelta ympäri. Lippu halkes hyvin, ihme kyllä.

13-14 Mäen päälle ja sitä niin pitkään ku rasti tulee vastaan. Käyn matkalla vilkasemassa toisen rastin koodin, kun luotto omiin kykyihin on poissa. Tulee se omaki vastaan ihan mallikkaasti.

14-15 Lammikon pään kautta kompassilla varmistaen.

15-16 Suoraan vaan. Ennen rastia otan pari askelta liikaa vasemmalle, kunnes nään ison kiven. Harmilliset askeleet, ois muuten ollu kuudella vikalla välillä pohjat.

16-M Juoksen.

Hävettävän huono suoritus. Kaikki sai alkunsa siitä, kun luin suon väärin neloselle mennessä. Sen jälkeen motivaatio lähenteli nollaa. Mulla menee homma aina niin, että jos on tällanen pikkunen reenikisa, niin yhen koukun jälkeen ei saa enää mitään fiilistä. Sit jos taas on isompi kisa, niin keskittyminen on sitä luokkaa että pystyy vielä kasaamaan ittensä. Tietysti parempi näin päin, mut kivaa se ois jos onnistuis pienemmissäkin karkeloissa jatkamaan suunnistusta virheen jälkeen. Fyysisesti meno tuntu tosi tahmeelta, ja se johtuu varmaa siitä kun ei ton reiden takia oo voinu normaaliin tyyliin venytellä tai vetää kiihdyttelyitä lenkkien sekaan, eikä myöskään mitään liikkuvuuskikkailuita oo voinu tehdä. Noita kaikkia teen kuitenkin normaalisti kohtuu paljon, joten kyllä sen huomaa heti juoksussa kun on jääny tekemättä. Nyt joutu koko ajan vääntämään väkisin, että eteen päin pääs. Ei puhettakaan rentoudesta. Toivottavasti toi reisi nyt kuntoutuu ja pääsee taas nauttimaan juoksusta. Päähän pitäis kans saada järkeä lisää, mut se voi olla jo liikaa pyydetty.