Tänään kävin kurittamassa kroppaani viimeisen kerran ennen SM-pitkää. Toki vielä tulee jotain kovempaa ajoa suunnistuksen muodossa, mutta tollasia happoja en suunnistamalla saa. Reeninä oli sama mäkivetosetti kuin viime viikon tiistaina. Alkuverkan päälle 5min kevyttä vk-juoksua (3.43/km) lihasten herättelyks, ja sitten itse asiaan. 5x2min kiihtyvällä vauhdilla, ja päälle 5x1min sen mitä lähtee. Viime viikolla tuntu meno erittäin heikolta. Toivoin vauhdin olevan selvästi parempaa kuin viimeksi, joten siirsin vetojen lähtöpaikkaa 10 metriä taaemmas jottei vedot jäisi ajallisesti liian lyhyiksi. Pidemmästä matkasta huolimatta ajat parani aika paljon. Ja onnistuin vielä vetämään pidemmät vedot niin, että jokainen oli edellistä kovempi. Palautuminenkin oli melko nopeeta, vaikka vedoissa tuntukin pahalta niin alle minuutti vedon loppumisen jälkeen oli jaloissa jo sellanen fiilis että ois voinu lähtee seuraavaan rykäsyyn. Onnistunu reeni siis, ja kuntokin tuntuis olevan nousussa. Nyt sitten enää viimeset viilailut fyysisellä puolella ja keskittyminen kuntoon niin eiköhän tästä hyvä tule.
Pihkarastien onnistuminen tuli hyvään paikkaan, sen ansiosta Askolan karsintaan lähtöpaikka parani pikkasen. Eipä sillä lähtöpaikalla toki väliä pitäis olla, jos mies on kunnossa. Viime vuonna karsinta meni fiilikseen nähden yli odotusten. Fyysinen vire tuntui silloin huonolta, ja tein koukkua joten epäilin juoksun jälkeen jopa karsiutumista. Olin kuitenkin neljäs. Se ei tarkoita, että tänä vuonna samanlaisella juoksulla karsinnassa ollaan yhtä korkealla. Tavoite on parantaa viime vuotista sijaa (23.), mutta ensin pitää hoitaa karsinta kunnialla läpi. Karsintaan täytyy saada samanlainen fiilis päälle, kuin itse finaaliinkin. Sitä ei voi pitää minään alkuverryttelynä, koska sitä se ei tän tason janttereille ole. Mutta eiköhän se oikea fiilis siihen tule, sen verran usein yleisessä sarjassa on tullu menetettyä finaalipaikka ihan vaan omaa tyhmyyttä, että siihen en nyt toivottavasti sorru. Se on sitten ens viikon asioita. Tällä viikolla juostaan vielä Husqvarna, ja huomenna meen Kellonummelle rentoja suunnistusvetoja vetelemään. Näkyy kisoissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti