sunnuntai 23. elokuuta 2009

Melkein

Tänään oli Pihkarastit. Kisathan oli jossain Pornoon suunnalla, tarkemmin sanottuna Laukkoskella. Melko lähellä Askolaa siis, joten ehkä sieltä jotain samoja piirteitä löyty kun SM-pitkän maaston hyväkulkusemmista osista. Hyvän asenteen sain päälle kisaan, ei mitään turhaa yliyrittämistä ja sinne päin roiskimista niin kuin mulla pienemmissä kisoissa varsinkin tällä kaudella on ollut tapana. Käydään nyt rata läpi väli väliltä. Vaikkei sitä kukaan muu jaksaiskaan lukea, niin tulee ainaki ite sitten spekuloitua mitä on tullu ajateltua ja tehtyä. Reitti löytyy härvelistä.

K-1 Katoin 2min eteen lähteneen Sillmanin lähtevän polkua oikealle, joten sinne siis itekin lähin. Tarkotus oli lähteä polun risteyksestä ylös, mutta jatkan polkua 15m pidempään, ja sitten jyrkänteen ja pikkukivien kautta notkoon. Alas juostessa vähän turha varmistus oikealta pellon läheltä, ja sekunteja kuluu hukkaan. Kivet sopii kartalle ja avokallioläntit on niin selviä että rasti löytyy ilman ongelmia.

1-2 Lähden menemään alakautta, vaikka mäen päältä vasemmalta olisi varmempi. Kahden kiven ja poikittain olevan jyrkänteen jälkeen yritän pysyä tasossa, ja juuri ennen rastia näen vilaukselta SV:n paidan. Leima ruutuun ja perään.

2-3 Jallua ei näy, muttei sen väliä. Taas pari kiveä näkyy lyhyen välin puolessa välissä, ja rastin yläpuolella olevan jyrkänteen sijainti näkyy jo vaikkei itse jyrkännettä näykään. Helpompi lippu mitä odotin. Jallun selkä on jo aika lähellä.

3-4 Ylös mäkeen ja notkon yli rastimäkeen. Otan vähän ylimääräisiä askelia kun nousen pienen kukkulan päälle rastin vasemmalla puolella, joten SV:n mies on edelleen mua ennen rastilla.

4-5 Vähän pidempi väli. Kattelin jo pikasesti edellisellä välillä että suorilla mennään. Poikittaisen polun ylityksessä Sillman ottaa huonomman valinnan, ja näen miehen viimeistä kertaa. Linjan jälkeen lasken turhaan alas oikealle päin, kun olisi voinut vetää aavistuksen vasemmalta. Käyrät ja kivet on niin kuin pitääkin ja takarinne jyrkänne löytyy hyvin.

5-6 Huono lähtösuunta, joka maksaa taas muutaman sekunnin. Hetken matkaa valkoisessa juostuani nousen mäkeen, ja rastia edeltävä avokallionenä näkyy jo kaukaa.

6-7 Yritän etsiä katseella uraa, joka veisi tiheän kohdan läpi polulle. Ei löydy, joten kävelyaskelia tulee. Polulla korjaus oikeaan ja ylös. Laskeudun ekalta huipulta jyrkänteen vierestä, ja avokalliosuikale näkyy edessä selkeänä. Bongaan vielä pikkukiven ennen rastia ja sitten lippu näkyykin.

7-8 Suorilla on tarkoitus vedellä, mutta ison jyrkänteen päästä laskeuduttuani otan hieman liikaa oikealle, joten päädyn polkukiertoon. Arvokkaita sekunteja kuluu taas hukkaan. Meinaan ottaa leiman 15m ennen omaa rastia, mutta tajuan koodin ja rastipisteen vääräksi, joten jatkan omalle rastille.

8-9 Suorilla mennään. Vähän epävarmaa menoa koko väli, tajuan vasta rastin lähellä että olisi voinut polkea kovempaa kun rasti on kiinni selkeässä kuviorajassa. Helppo lippu taas.

9-10 Ylös ja kielletyn alueen nauhan vierestä polulle. Polkua tielle ja tieltä rastimäki näkyykin jo eikä rastia voi enää pummata.

10-11 Helpon näköinen väli taas. Viivan suuntaisesta polulle, kierrän polkua hitaan näköisen suoläntin. Edessä näkyy rastiviivan oikealla puolella oleva kukkula, sen vasenta puolta tiheikön reunaan. Siitä sitten vaan mäen reunaa nuollen lipulle.

11-12 Joku pieni ura vie miehen pienen parkkipaikan(?) oikealle puolelle. Siitä jatkan uraa toiselle uralle, jota juoksen hetken matkaa. Edessä näkyy jo rastimäen reuna, ja tähtään edessä näkyvän jyrkänteen vasemmalle puolelle. Avokallion yli ja emitkäsi valmiiksi.

12-13 Epämääräisen näköinen väli, joten päätän kiertää polkua oikealta. Polun jälkeen parit kompassivarmistukset, pysähdys edeltävällä jyrkänteellä ja siitä lipulle. Rastille tullessa näen voitonhaaveni myöhemmin tuhoavan kaksikon (Nissi ja Pajala) lähteneen rastilta.

13-14 Kompassilla polulle, jossa varmistan sijaintini. Siitä ylös ja jostain jyrkänteiden välistä alas ja soistuvaa aluetta oikealta kiertäen lipulle.

14-15 Haen katseellani Nissiä ja Pajalaa, ja poljen samaa uraa samalla itsekin suunnistaen. Polu yli pikkukiven kohdalta, suo jää oikealle ja sitten näkyykin jo rastia edeltävät kivet joiden takaa erotan rastipistekumpareen.

15-16 Vikaa rastiahan ei voi pummata, joten lisään kierroksia ja juoksen Nissin ja Tommin kiinni. Kompassia tahi karttaa en vilkuile. Tavoitan jätkät, ja painelen ohi tiheikköön. Sitten hälytyskellot soi, rastihan pitäisi olla avokallion reunassa. Vähän aika mietin mihin pitää mennä, kunnes totean parhaaksi lähteä kuulutuksen suuntaan. Sieltähän se loppuviitoitus löytyykin, pitää vaan vetää väärään suuntaan 50m hakemaan leima. Ei näin.

Hyvän olon tunne hiipi puseroon tokavikalla, kun luulin jo selvittäneeni radan ilman suurempia virheitä. Ehkä sitä ens kerralla muistaa sitten suunnistaa loppuun asti. En muistaakseni oo yleisessä sarjassa yhtään kisaa voittanu, nyt sitä ois taas tarjottu. Tokavikalla olin muita paitsi Axua edellä (Axu teki saman virheen vikalle). Hävisin vikalle n.50sek nopeimmalle ja lopputuloksissa eroa Axuun eli kärkeen jäi 34sek. Harmillinen tappio, tiukassa kisassa samalla meni useampikin sija. Hyvää kuitenkin tekemisessä oli se, että nyt se oli jo jotain sinne päin. Fyysinen vire on edelleen melko kehno, mutta kyllä sekin siitä paranee. Toivottavasti samanlainen rentous suunnistuksessa pysyy kauden loppuun asti, ja jatkossa myös aina vikalle rastille asti. Suunnistusnälkää on tällä hetkellä paljon, joten luulis keskittymisenkin pysyvän sitä kautta hyvänä. Kuola valuen ootellaan jo sitä että juoksukin rupeis rullaamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti