tiistai 11. syyskuuta 2012

Syksy

Hiljasta on ollu täällä blogissa. Ennen SM-pitkää tuli aikalailla onnistunu reenijakso, toki jotain pieniä ongelmia mahtu mukaan, mutta periaatteessa homma näytti hyvältä. Reilu viikko ennen pitkää otin pienen flunssan, joka ei onneks kovin pahaksi päässy menemään. Karsintapäivänä hengitys tuntu vielä hieman tukkoselta, mutta vauhti tuntu riittävältä ja fiilis oli hyvä, ei muuta kun hyvä perusjuoksu ja odottelemaan finaalia. Eihän se näin kuitenkaan menny, kuten reittihärvelistä (K4) näkyy. Alku lähti ihan kohtuu hyvin käyntiin. Nelosella katoin että nyt lyhyet välit varmasti ja sitten voi lisätä vauhtia. Vitoselta lähin vinoon, ja jyrkänteelle tullessa katoin että se on rastiväliviivalla oleva jyrkänne. Ihmettelin kyllä kun jyrkänteen päällä oli avokalliota, vaikka kartan mukaan siinä pitäs olla joku pieni tiheikkö. Tästä alko sitten melkonen ralli väärässä paikassa, itseluottamusta oli ilmeisesti liikaa kun ei millään meinannu uskoa että olin muualla kun rastin lähellä. 5-6 välillä ero nopeimpaan 4:45 ja peli oli sitä myöten selvä. Yritin vielä mielessäni ajatella että ei menny ku pari minuuttia, mutta vaikeeta oli ton jälkeen enää löytää oikeeta latausta ja pienempiä virheitä tuli loppumatkalla useampi, virhettä kokonaisuudessa n.7min. Eipä oo kovin montaa kertaa noin isoa yksittäistä koukkua tullu tehtyä, tää olikin sitten hyvä paikka sille...

Kausi kuitenkin vielä jatkuu. Sunnuntaina tuli tehtyä viimenen voitelu sm-keskariin, ekaks hollola-rastit ja muutama tunti myöhemmin toinen reippailu hollolalaisessa supikossa. Kisassa suoritus oli aikalailla sitä mitä yleensäkin teen, eli parisen minuuttia virhettä. Huonosta suorituksesta palkittiin kuitenkin kassillisella leipää ja munkkeja, joten ihan tyhjin käsin ei tarvinnu Tennilästä poistua.

Sanomattakin on selvää että parantaa pitää ens lauantaiks. Tän tason kaverilla virheisiin ei karsinnassa oo varaa, ja virheettömälläkin suorituksella joutuu jännittämään loppuun asti miten käy. Alla on kolme peräkkäistä finaalipaikkaa SM-keskarilla ja neljännestä lähdetään tosissaan taistelemaan. Ulkomaalaisvahvistuksia näyttää olevan viivalla aika monta, joten huono arpaonni voi tehdä tavotteen saavuttamisesta hieman haastavampaa, mutta kaikki on mahollista.


1 kommentti: