Synkkää

Ei irronnu finaalipaikkaa keskarilta, eikä se ollu edes lähellä. Verkkaillessa lihaksisto tuntu laiskalta ja vaikka kuinka yritin herätellä kroppaa niin ei se siitä kisaan parantunu. Meno oli pehmeetä ja pari huonoa reitinvalintaa+ muutamat epäröinnit tiesi sitä että betoni odottaa. Finaalipaikkaan jäi eroa 48sek, ehkä just olis pystyny täysin virheettömällä suorituksella siihen muttei yhtään parempaan. Iltapäivällä olis tuntunu olevan paukkuja juosta kunnolla kovaa, mutta viestiä ajatellen vedin b-finaalin fiilistelyvauhtia parin minuutin koukuilla höystettynä. Vaikka keskarilla tavotteet ei täyttyny niin tässä vaiheessa viikonloppua fiilis oli vielä ihan positiivinen sunnuntaina odottavan viestialotuksen myötä.

Sunnuntaina löysin itseni aamulenkiltä ennen seiskaa. Jalat tuntu erittäin hyvältä, ei painanu edellisen päivän kisailut yhtään. Alottajien nimilistan nähtyäni olikin selvää, että niitä tuoreita jalkoja totta vie tarvitaan.Ei muuta kun aamupalat naamariin ja kisapaikalle. GPS-seurannasta löytyy karmeeta jälkeä ja tässä kylkiäiseks tapahtumien kulkua:

K-1 Lyhyt ykkösväli. Totesin että muista ei kannata välittää, oma lippu nätisti haltuun ja katotaan sit tilannetta uudestaan. Huomasin kulkevani hieman viivasta oikealle, mutta silti jyrkänteeseen osuessa luin sen rastiviivalla olevaksi jyrkänteeksi. Ei muuta ku takarinteeseen jossa rastin yläpuolella oleva jyrkänne näkyykin. Lippua ei näy, yritän rauhottaa mutta todellisuudessa en taida karttaa ajatuksella kattoa. Pikku hiljaa iskee pieni paniikki ja sinkoilen miten sattuu toivoen että rasti tulee vastaan. Tuleehan se lopulta n.3min myöhässä.

1-7 En huomaa pitkälle välille mitään järkevän näköstä kiertoreittiä, joten lähen suoraan. Rastivälin puolen välin jälkeen yllättäen edessä näkyy Hannu. Fiilis nousee hieman, kun huomaan että kovempiakin kavereita löytyy samassa tilanteessa. Vauhti ei päätä huimaa, mutta liput halkee hyvin ja sehän riittää.

7-9 Kasille mennessä Hannu ottaa leiman paljon ennen mun rastia, ja ajatuksiin tulee että tohon selkään pitää päästä takas kiinni hajontojen jälkeen. Nousen hyvin omalle lipulle, näen jyrkänteen, mutten rastia. Vähän ihmettelen ja nousen ylemmäs, kunnes palaan takasin jo näkemälleni jyrkänteelle. Ja siellähän se lippu on, olis vaan pitäny mennä lähemmäks nii olis tääkin koukku vältetty. Ei muuta ku kiireellä kohti seuraavaa, ettei jää junasta. Ja sehän tietää vähän isompaa koukkua seuraavalle. Nyt on pelihuumori jo aika vähissä.

10-12 Tiputtelen mäeltä niin, että huomaan oikealla puolella rastin lähellä olevan avokalliokumpareen. Näen myös pienen harmaan läntin, jolle menen luullen sen olevan rastipistekumpare. Tästä kun olis kattonu taakse (tai karttaa), niin rasti olis löytyny. Jostain syystä en tee kumpaakaan noista, vaan lähden ylöspäin, kunnes huomaan mäen laskevan väärään suuntaan. Ja takas sinne mistä tulin. Seuraavalle lipulle taas pieni koukku, mutta yllättäen maltan tällä kertaa kattoa karttaa ja virhe jää tän päivän tasoon nähden pieneks.


12-M Tähän kohtaan tapahtuu jotain hämmästyttävää, löydän kolme rastia putkeen ilman merkittäviä virheitä ihan yksinäni. Enää yks suunnistusväli edessä. Alotan sen vetämällä välin aivan päin sitä itteään. Sitten tuun pistekumparerastille, josta en osaa itteäni paikantaa. Jatkan eteenpäin, lähes oman rastini päältä, mutten tietenkään sitä näe. Siihen sitten pienet lenkit ja takas pistekumpareelle. Tällä kertaa tajuan sen olevan pistekumpare ja varovaisesti suuntaan kohti omaa rastia ja sehän löytyy. 

Voin kertoa että hävetti loppusuoraa juostessani, eikä fiilis tässä parin päivän aikana oo juurikaan parantunu. Paras lääke ankaraan v*tutukseen on yösuunnistus, joten ei muuta kun lamppua päähän mahollisimman usein nii eiköhän sillä saada taas positiivisempaa meininkiä päälle.