tiistai 10. toukokuuta 2011

Tukkeessa

Viime viikko oli tuskainen. Koko viikon oli tosi väsyny olo reenaillessa, ja viikon päätteeks röörit oli niin täynnä siitepölyjä ettei juoksusta tullu mitään. Lauantaina starttasin uudenmaan rastipäivillä, mut kisa oli mun osalta ohi jo ennen ykköstä. Keuhkot oli aivan riekaleina, eikä sen jälkeen pystyny enää edes rennon kovaa juoksemaan. Läpi juoksin ja tuloksena siitä oli se, että loppupäivä meni sikiöasennossa maaten ja aivan järkyttävää oloa potien. Sen verran kova setti lauantain kisa oli kropalle, että kun sunnuntaina lähin maastoon vaeltamaan, niin voimat loppu täysin tunnin jälkeen. Siis kävellessä! Sen verran pohjamudissa oli fiilis sunnuntai-iltana, että ajattelin pitää muutaman päivän täyslepoa. No eilen maanantaina olo olikin sitten ihan erilainen ja lähin kokeilemaan reenailua. Liekö lauantaina alotettu allerigialääkkeiden popsiminen auttanu jo vai johtuuko jostain muusta, mutta kevyt reenailu tuntu erittäin mukavalta. Keuhkoissa toki vielä tuntuu siltä ettei kovaa voi ajella mut kunhan nyt jotain saa tehtyä niin sekin tuntuu tässä kohtaa voitolta.

Ens viikonloppuna olis ollu särkänniemessä huippuliigaa, mutta kun en oo yhtään sprinttireeniä portugalin jälkeen tehny niin totesin parhaaks tarjota paikkani jollekin joka sitä enemmän haluu. Turha sinne on lähtee taistelemaan loppupään sijotuksista. SM-EP:n jätän myös välistä, vaikka maasto ja todennäkösesti myös radat on aivan priimaa. Ei oo kunto sellanen, että jaksais 25km kisaa juosta, joten en viitti lähtee noin kauas keskeyttämään. Eli nyt on hyvin aikaa perusreenailulle kun seuraava tärkeempi tapahtuma on Jukola. Sateita sais kyllä tarjoilla jotta happi alkais kulkemaan, ikävän aurinkoista keliä koko ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti