Parin viikon reissailu on ohi ja nyt pääsee taas laittamaan isompaa reenivaihdetta silmään kotioloissa. Katsastuksista tuli otettua sijat 42., 23., ja 29.
Kainuu meni kaiken kaikkiaan päin sitä itseään, pitkä matka oli sentään omalle tasolle kohtalainen suoritus. Toki siinäkin jäi paljon parannettavaa mutta muihin päiviin verrattuna ihan hyvää tekemistä suurimman osan matkasta. Ekana päivänä tummuin helteeseen heti alkuunsa ja hoipertelin radan läpi. Tokana päivänä ukkosen ja vesisateen säestämänä kulku oli erittäin hyvä, mutta 10min koukkuja sillä ei pystynyt paikkaamaan. Pitkän matkan vedin rennosti alusta loppuun, ja ainoa tummempi hetki oli loppulenkin isossa nousussa. Muurahaispesäsuunnistus oli aika hyvin hallussa, mutta alkulenkki ja pitkät välit meni heikosti. Vikana päivänä otin taas 8-9min koukkua ja kiinnostus oli nollassa.
Kainuun jälkeen olikin sitten aika ottaa kesäflunssa. Tiistaina olin jo melkein päättänyt jättää Imatran sprintin väliin, mutta toisin kävi. Sprinttipäivän aamulenkillä vedin muutamat lyhyet vedot todetakseni että kroppa ei toimi ollenkaan. Yltiöpositiivisesti odotin kuitenkin iltapäivälle parempaa, turhaan. Muutaman virheen tein mutta ne voi laittaa ainakin osittain fyysisen olotilan piikkiin. Melkein 3min tuli turpaan ihan vaan tossulla, ja kaikki paikanpäällä seuranneet ovat varmasti kanssani samaa mieltä siitä ettei juoksu ollut kovin herkkää:) No tulipahan kokemusta tollasesta sprintistä.
Sprintin jälkeen päätin ottaa järjen käteen ja jättää seuraavan päivän Finin osakisan väliin jotta voisin juosta edes sen neljännen kisan. Flunssa rupeskin sitten helpottamaan ja kisa meni hyvin. Suoritus oli todella hyvin hallussa ja virhettä tuli ainoastaan noin 45sek. Fyysisesti oli pehmeää menoa, mutta ei sen väliä kun suunnistus sujui. Täytyy sanoa että toi onnistuminen tuli hyvään paikkaan. Usko omiin kykyihin nousi ja nyt on hyvä fiilis alkaa hakemaan hyvää syyskuntoa. Huippukunto pyritään kaivamaan esiin syyskuuksi, sitä ennen kaikki kisat on lähinnä kovia reenejä. Yleensä oon panostanu vaan pitkään matkaan, mutta nyt on keskari niin loistavassa maastossa että siellä ois kiva onnistua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti