Kylmää kyytiä

Olo on tällä hetkellä aika piesty, joka paikkaa särkee. Otetaas pieni katsaus viikonlopun tapahtumiin.

Karsinnassa tarkotus oli vetää varmistellen ja käsijarru päällä. Sujuvasti. Otin heti ykköselle koukun, mutta tiesin että sellasiin tässä kisassa on varaa joten rennosti jatkoin. Pari selkeetä isohkoa koukkua vielä tuli, ja virhemäärä kisassa oli jotain 2,5min luokkaa. Melko tyytyväinen kuitenkin olin, koska meno oli virheistä huolimatta hallittua eikä vauhtiakaan tarvinnut pitää. Tollanen suoritus riitti yllättäen karsintavoittoon tasaisessa erässä.

Finaaliin lähdin sillä asenteella että isoja virheitä en tee. Rastinotot huolella ja selkeiden pisteiden kautta. Toisin kävi. Gepsikäyrää voi kattella seurannasta.

K-1 En millään keksiny mitään helppoa suunnitelmaa, aattelin vaa mennä kompassilla ja koittaa lukea kohteet matkan varrelta. Pari muuta rastia näin matkalla ja onneks sain itteni kiinni toisella niistä, joka oli ihan oman rastini vieressä.

1-2 Päätin kiertää varmasti polkua vasemman kautta, ja rasti tulikin helposti vastaan.

2-3 Vasemmalta mäen korkeimman kohan kautta kiertäen ja rastia edeltävän pikkujyrkänteen kautta rastille. Muuten hyvin, mutten malttanu mennä tarpeeks vasemmalle ja jouduin vähän koukkaamaan isoon jyrkänteeseen törmätessäni.

3-4 Katoin että suoraan vaan. Olin vähän huolimaton rastinotossa enkä malttanu mennä tarpeeks pitkälle. Sahasin edestakas rinteessä liian aikasessa vaiheessa. Lopulta Nurmonen tuli viemään mut rastille.

4-5 Pidempi väli. Totesin että ei tässä kauheesti kannata kierrellä, ja kun Nurmonen lähti suoraan niin olin tyytyväinen matkaseurasta. Koko ajan olin kartalla ja rasti oli melko helppo.

5-6 Kompassilla rastimäkeen ja siitä kiinni. Sopivasti tultiin niin että näin pikkujyrkänteen mäkeen noustessa. Nurmonen vähän epäröi ja pääsin ottamaan tämän rastin nimiini.

6-7 Vähän aikaa emmin pitäisikö ottaa vähän vasemmalta vai ryskiä suoraan. Nurmonen lähti vasemman kautta ja totesin sen rastinoton kannalta paremmaksi. Antti pysähty rastia edeltävän kiven ja pistekumpareen luokse ja jatkoin rastikumpareelle. Siinä sitten seistiin ja totesin tämän olevan rastipiste, vaikkei rastia näkynyt. Onneks Antti sit bongas lipun puun takaa.

7-8 Kompassi tanassa ja selkeet kohteet lukien. Vähän vilkuilin jo perhosia välin alkuvaiheessa, rastin lähestyessä keskittyminen taas meneillään olevaan väliin. Lippu löytyi vaivattomasti.

8-9 Olin vähän kattellu oikeelta kiertoa, mutta Nurmosen kysellessä jotain pellosta lähdin minäkin sinne. Rastia edeltävässä tiheikössä katoin Antin vetävän liikaa vasuriin, ja jatkoin kompassini näyttämään suuntaan. Todellisuudessahan siinä kävi niin että minä vedin sitten liikaa oikeelle ja Antti rastille.

9-10 Mulla oli pitkä perhonen eka. Päätin ottaa vähän viivan vasemmalta puolelta, josta rastille tulo näytti selkeeltä. Hyvin olin kartalla, parissa tiukassa notkossa meni sekunteja hukkaan kun osuin aina jyrkimpiin kohtiin. Rastia lähestyessä näin porukkaa lähtevän sieltä missä kuvittelin rastin olevan, joten sinne vaan lyömään emittiä pukkiin.

10-11 Lamppu tippu päästä moneen kertaa välin alkuvaiheessa, mikä toi pientä epävarmuutta suunnistukseen. Polku oli kuitenkin selkeä ja mäen alkaessa laskemaan kurvasin rastille. Rastille laskeutuessa JoLe tuli tervehtien vastaan.

11-12 Jonne veti vähän enemmän oikeelle, itse olin tulossa suoraan rastia kohti kunnes näin hämyheijastimen oikealla. Ja kun se oli vielä kivessä, niin koukkasin tietenki sinne. Paikansin itseni kuitenkin heti ja Jonne jo näkikin meidän rastin.

12-13 Hetken aikaa arvoin kummalta puolelta kierrän, päätin kuitenkin nopeasti että otan vasemmalta. Hyvin pysyin kartalla, rastille tullessa ihmettelin hetken kunnes tajusin rastin olevan jyrkänteen mutkan takana.

13-14 Ei ollu mitään varsinaista suunnitelmaa, suorilla vaan. Alkuun tuli sopivasti jotain polkuakin alle. Paksumman polun ylityksessä otin mäkeen nousevan polun haltuun ja rinnettä pitkin kohti rastia, heijastin näkyikin jo hyvissä ajoin.

14-15 Takas keskusrastille. Kompassilla rastimäkeen ja siitä oli helppo työ tulla lipulle.

15-16 Ajattelin ottaa oikealla olevan aukon reunan kautta varmistellen. En kuitenkaan mennyt tarpeeksi oikealle ja puskin tiheikön läpi. Tähdet oli kuitenkin oikeassa asennossa ja tulin ulos tiheiköstä juurikin rastin kohdalle.

16-17 Tarkotus oli kiertää pahin paskikko oikeelta, syöksyin kuitenkin liian aikaisin ison ojan yli. Sellasta skeidaa oli että kävelyaskeleitakin joutu ottamaan. Korjasin saman tien pikkuojan yli oikealle ja sieltä kivien kautta suunnalla kohti rastimäkeä. Otin tarkotuksella napsun pari vasemmalle jotta tiedän mihin suuntaan korjata avokalliolle tullessa. Vähän epäröiden rastille, mutta tulihan se sieltä helposti vastaan.

17-18 Sen verran suuta kuivas että aattelin ottaa tien kautta juomapisteelle. Asfaltilla geelit kiduksiin ja käsi ojossa kohti mukia. No eihän se juomapiste sillä isolla tiellä ollutkaan, en sitten jaksanu koukata sinne ollenkaan. Onneks en käyny, siihen ois menny mitali. Lippu halkes tällä kertaa tästä suunnasta hyvin.

18-19 Keskusrastilta lähtiessä näin punamustan paidan noin 50m edessä etenevän vauhdikkaasti kohti seuraavaa rastia. Hetken aikaa arvoin vaihtoehtoja, mutta vain hetken, kunnes löin kaasun pohjaan. Rastivälillä en paitaa nähnyt, mutta rastille tullessa huomasin tyytyväisenä Nurmosen lähtevän sieltä.

19-M Näistä rastiväleistä on turha mitään yksityiskohtasta kirjottaa. Kaava oli sellanen, että Nurmonen veti, meikä vikisi jojossa. Olin kyllä kartalla koko ajan mutta mitään omaa reitinvalintaa en siinä vauhdissa kerinnyt miettiä. Poluilla vedettiin sellasta kyytiä että siinä meinas itku tulla. Tokavikalta maaliin en enää pysyny mukana, reidet oli aivan tyhjät. Onneks ei ollu pidempää loppusuoraa, muuten ois voinu sekunnit kääntyä.

Totuushan on se minkä voi helposti jokainen päätelläkin, etten olisi mitaleilla ollut ilman Nurmosen vetoapua loppulenkillä. Perhosten loppuun asti olisin hyvinkin voinut olla samassa tilanteessa kuin nyt vaikken olisi Anttia alkulenkillä nähnyt, siihen asti homma oli omissa käsissä koko ajan ja vauhti sopivaa. Jos olisin juossut yksin perhosten jälkeen, ois todennäkösesti ollu ainaki minuutin huonompi loppuaika sujuvallakin menolla. Mut sellasta se on. Kun hankkii tarpeeks hyvän lähtöpaikan niin kovaa seuraakin voi löytyä. Tyhmäähän se ois olla hyödyntämättä vauhtiapua jos sellasta on tarjolla. Näin mentiin tällä kertaa, ja nyt on kyllä hyvä fiilis. Nyt sitten loppusyksy vaan nautiskellaan suunnistuksesta ja jäljellä olevissa viesteissä koitetaan hoitaa oma osuus kunnialla. Mannareissulle lähetään jo keskiviikkona, tarkotus käydä vähän ottamassa tuntumaa tulevan Tiomilan maastotyyppiin.