tiistai 23. lokakuuta 2012

Fiilistelyä

Kauden vikat startit on käyty. Mannaviikolla alko tuntumaankin siltä, että ei kovaa juoksemisesta tuu mitään. Todella vaikeeta oli sitten siellä kisassakin, ja vielä kun tuli otettua liian paljon koukkua niin oma suoritus jäi vaisuksi. Muutenkaan ei ihan parasta iskua meiltä löytyny, mutta hauskaa oli ja sehän se on tärkeintä. Seuraavalle viikolle olin optimistisesti ilmottautunut av-testeihin mukaan, ajattelin että kyllähän ne menee vielä vanhoilla pohjilla. No ei menny, jätin molemmat kesken ku meno oli sellasta tervanjuontia. Tulipahan startattua. Seuraavana aamuna odotti Kattilassa 25km karttalenkki, jonka arvelin myös päättyvän keskeytykseen kun aamulla heräsin pohkeen kramppailuun. Puoltoista tuntia oliki todella väsynyttä, mutta sitten alko homma tuntumaan kivalta ja vikat reilu 2h meni ilman ongelmia. Nää on niitä reenejä mitkä nostattaa fiilistä.

Halikkoon sattu varsin hyvä päivä itselleni. Olikin erittäin mukavaa päästä ekana miehenä mettään vitososuudelle. Ei ollu kiirettä, homma suju ja muita ei näkyny. Kunnes 100m ennen yleisörastia otin koukun, jonka seurauksena sain Salmenojasta seuraa loppulenkille. Neljäs oltiin lopulta.

Reenien puolesta on vedelty aika pitkälti fiilispohjalta. Ohjelma on ollu yhteisreenejä lukuunottamatta tyhjää täynnä, ja muina päivinä sitten ulkoilua sen mukaan miltä tuntuu. Toissa viikolla reeniä tuli 13h ja viime viikolla 6h, joten "pientä" vaihtelua on fiiliksessäkin. Tälle viikolle parit yöreenit ja lauantaina olis tarkotus käydä kiertämässä Nuuksion polkumaratonin reitti. Ens viikolla luonnollisesti taas yöreeniä, ja lauantaina Raatojuoksu. Jos hyvältä tuntuu, niin aattelin lähteä kokeilemaan juosta sitä ihan kisana, jos ei nii sit mennään hiljempaa. Siitä sitä voiskin sit pikkuhiljaa alkaa taas reenaamaan.

1 kommentti:

  1. Halikko-viesti meni kyllä näemmä ihan hyvin jopa koko joukkueen kannalta eli kärkiporukoissa ollaan? Tosin muutama huippujoukkue oli jäänyt syystä tai kolmannesta tuosta kisasta kokonaan pois eli suuriin henkseleiden venytyksiin ai nyt sitten kuitenkaan ole kovinkaan suurta aihetta, mutta Lynx toimii edelleen niinkuin paikallisjunan vessa...

    VastaaPoista